Rakennusluvat

ARTTURILAN ALUEEN RAKENTAMISOHJE

1. Ennen aloittamista tutustu alueen rakennusmääräyksiin, myös vuokrasopimusehdot; 8-10).

2. Ota yhteyttä yhdistyksen hallitukseen. Hanki pätevät suunnittelijat, tekijät ja valvojat.

3. Palstan päämökki on asuinrakennus ja vaatii aina rakennusvalvonnan luvan, koosta tms. riippumatta. Toimita lupakuvat liitteineen ensin hallituksen käsiteltäväksi. (hallitus pitää kokouksia n. kerran kuukaudessa).

-Toimita hallituksen hyväksymät suunnitelmat ja saamasi valtakirja Oulun kaupungin rakennusvalvontaan (lomake löytyy rakennusvalvonnan sivuilta). Saat päätöksen, josta toimitat jäljennöksen hallitukselle ennen rakentamisen aloitusta.

4. Muut sallitut rakennukset eivät vaadi rakennusvalvonnan lupaa. Toimita rakennusten piirustukset, suunnitelmat ja asemakaavakuva hallitukselle käsiteltäviksi.

Hallituksen myönteisen päätöksen jälkeen voit aloittaa rakentamisen.

5. Jos rakennus ei täytä annettuja ohjeita/määräyksiä, hallitus ei voi myöntää rakennuslupaa. 

Luvatta rakennetuista rakennuksista vastaa palstan haltija henkilökohtaisesti Oulun kaupungin rakennusvalvontaan. Yhdistyksen hallitus voi myös vaatia luvattoman rakennuksen purkamisen.

6. Sallitut rakennukset ja luvan myöntäjä: 

-Kesäasunto enintään 35 m2.

Luvan myöntää yhdistyksen hallitus ja Oulun kaupunki, rakennusvalvonta.

Rakennuksen päädyn tulee sijaita 5m:n päässä palstan koillispäädystä, ja rakennuksen sivun 4m:n päässä luoteissivusta.

* Harjakorkeus enintään 3,7m (perustusten yläpinnasta).

* Lounaispäädyssä voi olla enintään 10 m2:n kuisti, josta sisäänkäynti mökkiin. Kuistin "lasittaminen" tulee tarkoin harkita, ettei rakennusoikeutta ylitetä. Mökin sisälle voi rakentaa saunan. Harjan suunta miel. koillis-lounais-rajan suuntainen.

- Erillinen ulkosauna enintään 11 m2 tai grillikatos/huvimaja enintään 10 m2.

- Varasto enintään 10 m2, Leikkimökki  enintään 5 m2, Kasvihuone enintään 10 m2, Käymälä.

Hallitus myöntää luvat näihin.

Kaikkien rakennusten tulee olla sopusuhteisia ja ympäristöönsä soveltuvia.

Rakennusten sijainnit palstalla määräytyvät mm. paloturvallisuusetäisyyksistä. Rakennusten välin tulee yleensä olla vähintään 8 metriä. Alueen asemakaavakarttaan on merkitty ohjeelliset etäisyydet naapuripalstaan ja rajoihin.

5 m lähemmäs päätyrajaa ja 1m lähemmäs sivurajaa ei saa tehdä mitään rakennuksia.

-Rakennushankkeeseen ryhtyvällä on edelleen rakentamista koskevan sääntelyn muuttuessakin hankkeen kokonaisvastuu. Rakentamislain uudistus ei siis poista velvollisuutta noudattaa voimassa olevia säädöksiä ja määräyksiä.

-Peruskorjaus, laajennus tai rakennuksen käyttötarkoituksen muutos; Yleensä nämä vaativat myös rakennuslautakunnan luvan. Ota yhteys hallitukseen.

-Kaikkeen rakentamiseen tarvitaan ainakin yhdistyksen hallituksen lupa.

-MYÖS ALLE 30 M2 MÖKKI vaatii aina myös Oulun kaupungin rakennusvalvonnan luvan. Koosta, keittiöstä, hellasta tms. riippumatta.

-VALTAKIRJA RAKENNUSLUVAN HAKEMISTA VARTEN; hallitus antaa suunnitelmien hyväksymisen jälkeen. Lomake löytyy rakennusvalvonnan sivuilta.

-SÄHKÖ, VESI, JÄTEVESI, PALOTURVALLISUUS, ETÄISYYDET;

-Keskeiset tulisijojen ja savupiippujen paloturvallisuuteen liittyvät asiat löytyvät maksuttomasta RIL Tulisijan valinta- ja käyttöoppaasta.

-Kiukaiden ja piippujen osalta täytyy varmistaa, että tulisija ja savupiippu ovat säädösten mukaiset ja ne muodostavat säädösten mukaisen, käyttöturvallisen laiteparin. Asennukset on tehtävä huomioiden voimassa olevat säädökset sekä tuotevalmistajien ohjeet. Huomioi myös tulisijojen tai kiukaiden, savupiippujen ja yhdysputkien pakollinen CE-merkintä.

-Omasta vakuutusyhtiöstä kannattaa ottaa selvää, sisältyykö esim. uusi saunarakennus entiseen vakuutukseen vai täytyykö se vakuuttaa uudella sopimuksella.

-Artturilan alueella jokaisella palstalla on valmius 3-v. virtaan. Halutessaan sähköliittymän palstalainen tekee sopimuksen oman sähköyhtiönsä kanssa.

-Jokaiselle palstalle tulee Pikkaralan vesiosuuskunnan pohjavesi. Veden kulutuksen mittaus tapahtuu yhdellä yhteisellä mittarilla ja kustannukset katetaan jäsenmaksuilla. Vesiputket (yl. muovi 32 mm) asennetaan n. 20–30 cm:n syvyyteen. Yhdistys vastaa putkiston kunnosta palstan pääsulkuun asti. Putket ja pääsulkuventtiili tulee suojata keväällä ja syksyllä pakkasten varalta. Pakkassuojaa ei saa lukita. Vesiputkisto tyhjennetään yhdistyksen toimesta syksyllä palstan pääsulkuun asti. Pääsulusta lähtevät letkut/putket tulee olla helposti käsin irrotettavissa. Yhdistys ei tyhjennä eikä vastaa esim. rakennusten sisällä olevista vesiputkista/kytkennöistä/boilereista. Vettä ei saa laskea syksyllä jo tyhjennettyyn linjaan mökistä/saunasta. Korttelisulkujen ympäristö on ao. palstalaisten pidettävä vapaana. Huomioi, että paine putkistossa saattaa yllättäen kadota. Tämä voi aiheuttaa vahinkoa esim. boilerille.

-Jätevesijärjestelmästä on oltava asianmukainen suunnitelma ja toteutus. Pintavesi on alueella pitkään korkealla, eivätkä imeytyskentät aina toimi. Umpisäiliö on yksi vaihtoehto. Umpisäiliön tyhjennyttäminen rasittaa alueen tiestöä ja voi olla vaikeaa ahtailla palstoilla. Imeytyskenttää ei saa rakentaa alle 5 m:n etäisyydelle naapurista. Alle 100 m etäisyydellä (=Lupiinitie) Juurusojasta tulee olla tehostettu jätevesien käsittelyjärjestelmä. Jos palsta sijaitsee alle 100 m päässä Juurusojasta, on järjestelmä kunnostettava (31.10.2019 mennessä) ohjeen mukaiseksi. Kiinteistön sijaitessa näiden alueiden ulkopuolella, on järjestelmä uusittava puhdistusvaatimukset täyttäväksi, kun kiinteistöllä tehdään vesijärjestelmiä tai muuta suurempaa luvanvaraista remonttia tai tietynlaisia korjaus- tai muutostöitä. Järjestelmän mitoitus riippuu esim. käyttömääristä.

Jätevesiä ei saa päästää ojiin. Käymäläjätteen käsittelyyn on tarjolla ainakin pakastava, kemiallinen, erotteleva kuivakäymälä sekä kompostoiva järjestelmä. Jätevesijärjestelmästä/ käymälästä ei saa aiheutua hajua tai muuta haittaa ympäristöön/naapuriin. Käymäläjätettä ei saa viedä yhdistyksen jäteasemalle.

Kaivuutöiden yhteydessä on huomioitava alueella (palstoilla) olevat salaojaputket, vesiputket ja sähkökaapelit. Vesiputkista tietävät lähinnä vesitoimikunnan edustajat ja lähinaapurit. Salaojakartta löytyy yhteismajalta. Maakaapeleiden näyttö / kartta tilataan Oulun energialta.

Alueen perusmaa on runsaasti routivaa savi-/turvemaata. Tämä kannattaa huomioida kaikkien rakennusten perustusvaiheessa.

Rakennustarvikkeiden toimittamisen yhteydessä vioittuneet tiet, ojat, viheralueet ym. tulee asianomaisen korjata.



 

Ohjeet on käsitelty ja hyväksytty vuosikokouksessa 26.4.2025.